
Salametsästys tappaa arviolta saman verran susia vuodessa kuin tämän alkutalven kiintiöjahti. SK kirjoitti vuonna 2022 susia myrkyttäneiden metsästäjien ringistä.
Sotilasasiantuntija Esa Kelloniemi arvioi, että Yhdysvaltojen ja Israelin ilmaiskuilla tuskin onnistutaan kaatamaan Iranin hallintoa. Iskut ovat kuitenkin olleet sotilaallisesti taitava operaatio.
Sunnuntaina hiihdetään skiathlon.
Jos yhden työntekijän kielitaito ei riitä itsenäiseen työskentelyyn, vastuu siirtyy muille – jo valmiiksi kuormittuneille.
Elokuvaohjaajan romaani ei paljon naurata, vaan lukija saa täyslaidallisen tuskaa. Sitä keventää mojova replikointi.
Yhdysvallat ja Israel iskivät voimalla Iraniin lauantaina. Iran arvottiin joulukuussa pelaamaan jalkapallon MM-ottelunsa Yhdysvalloissa.
Rajavartiolaitos hakee yhteistyötä Euroopan sotilaallisesti järjestäytyneiden poliisivoimien kanssa.