Kisakallion Susi Training Centerissä pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Suomi nappasi kolme voittoa Tanskasta. Voittojen myötä Suomen 16-vuotiaat tytöt ja pojat jatkavat PM-kisoissa voittamattomina, kun taas 18-vuotiaat pojat palasivat takaisin voittokantaan. Suomen 18-vuotiailla tytöillä oli lepopäivä.
Hyvinkään Pontevan pelaajapakka alkaa valmistua hyvissä ajoin ennen tulevaa naisten Korisliigakautta. Sopimuksia on valmiina nyt jo yhdeksän suomalaispelaajan kanssa, kun Silja Kiiskinen aloittaa toisen kautensa Pontevassa ja Hanna Valkeinen ensimmäisensä.
Jukka Toijala nimettiin romanialaisen Steaua Bukarestin päävalmentajaksi helmikuussa. Toijala vei seuran ensimmäistä kertaa Romanian liigan finaaleihin 21 vuoteen, mutta lopulta joukkue jäi hopealle.
Helsinki ROCKS pelaa kaudella 2017–18 EYBL:n U20-sarjassa.
Valtakunnalliseen IB-divisioonakauteen valmistautuva Lokoko Bisons on tehnyt kolmen kauden mittaisen pelaajasopimuksen toisen polven koripalloilija Rasmus Marttisen kanssa. Lisäksi seuraikoni Jani Kivisen kanssa on sovittu yhden kauden mittaisesta jatkosta joukkueessa.
Sanna Salo on saanut positiivista palautetta rehellisestä avautumisestaan.