Jimmie Åkesson järjesti mahtipontisen shown vaalien aattona - esiintyi kuin vaalivoittaja kukkakimpun ja tulilieskojen kanssa
Jimmie Åkesson villitsi Tukholman Riddarholmenilla kannattajiaan.

Jimmie Åkesson villitsi Tukholman Riddarholmenilla kannattajiaan.
Luke Shaw'n loukkaantuminen jäi päällimmäisenä mieleen Englannin ja Espanjan Kansojen liiga -matsista.
Patrik Laineen ei ole vielä allekirjoittanut uutta sopimusta Jetsin kanssa.
Applen mukaan lisätullit Kiinalle iskisivät kovimmin Yhdysvaltoihin.
Applen mukaan lisätullit Kiinalle iskisivät kovimmin Yhdysvaltoihin.
Päähahmoa sarjassa näytteli Melissa Joan Hart.
Lotossa tavoitellaan ensi viikolla viittä miljoonaa euroa.
Paulus Arajuuri taisteli esimerkillisesti Suomen puolustuksessa.
Kyle Quincey huomasi eurooppalaisen pelityylin eroavan paljon NHL-pelistä.
Avril Lavigne ei ole julkaissut levyä viiteen vuoteen.
Taistelu vaati veronsa loukkaantumisten muodossa.
Lukas Hradecky nollasi Unkarin.
Mac Miller seurasi mielellään amerikkalaista jalkapalloa.
Sveitsi kaatoi Islannin maalein 6–0 Kansojen liigan avauskierroksella.
Teemu Pukki viimeisteli ottelun ainoan maalin tyylikkäällä sijoituksella.
Lauantaina Venäjälle päin pyrkivät saivat jonottaa tunnista puoleentoista tuntiin.
Conor Benn iski voittajaksi heinäkuun 28. päivä.
Helsingin yliopiston, Luonnonvarakeskuksen ja Oulun yliopiston yhteistutkimuksessa selvisi, että aurinkomyrsky möyrysi keväällä 774.
SRV vakuuttaa, että valmistuviin asuntoihin ei tule kosteusongelmia: ”Mitään riskiä ei ole”. Kiinnikkeisiin oli valittu väärä materiaali. Koivuvaneri on altis kosteudelle.
Peter Benson Sydämen asialla -kollegansa Geoffrey Hughesin kanssa.
Hurja mutta onnekas tapaus sattui Baker Streetin asemalla.
Ohittamaan lähtenyt auto törmäsi vastaantulijaan. Epäilys törkeästä rattijuopumuksesta.
John Terryn ura jatkuu näillä näkymin Venäjällä.
Kyle Quincey (oik.) pelasi ensimmäisen ottelunsa HIFK:n takalinjoilla.