Legendaarinen Jari Porttila, 59, palaa selostuskoppiin – äänessä heti isossa kisassa: ”Vähän pelottaa, mitä yllätyksiä tulee”
Jari Porttila palaa selostuskoppiin yleisurheilun Timanttiliigassa lauantaina.
Jari Porttila palaa selostuskoppiin yleisurheilun Timanttiliigassa lauantaina.
Aku Hirviniemi odotti vakavana pääkäsittelyn alkamista.
Kirk on ensimmäinen Englannissa kiekko-oppinsa saanut NHL:ään varattu englantilaispelaaja.
Tutkijat löysivät Australialle kuuluvien Kookossaarten rannoilta lähes miljoona muovikenkää ja 370 000 hammasharjaa. Yhteensä saarille on merenkautta kantautunut 414 miljoonaa erikokoista muovinpalasta. Suurin osa löydetystä jätteestä oli kertakäyttö tuotteita, kuten korkkeja ja pillejä. ”Olen työskennellyt syrjäisillä rannoilla meribiologina 15 vuotta, ja niillä kaikilla on ainakin jonkin verran jätettä, joten osasin odottaakin sitä”, tutkintaa johtanut Jennifer Lavers kertoi uutistoimisto AFP:lle.
Norjalaiset juhlivat kansallispäiväänsä iloisemmin ja suuremmin kuin ehkä mikään muu kansa maailmassa. HS:n kirjeenvaihtaja Petja Pelli raportoi Oslosta perjantain juhlahumun keskeltä.
Pelastuslaitoksella on meneillään harvinaisempi tehtävä Itä-Helsingissä.
Retkikunta suunnistaa vuorien välisten laaksojen avulla.
Europarlamentaarikot Elsi Katainen ja Anneli Jäätteenmäki ihmettelevät perussuomalaisten kommentteja.
Viime lauantaina videopalvelu Youtubeen ladattu dokumentti on aiheuttanut Puolassa valtavan kohun.
Viime lauantaina videopalvelu Youtubeen ladattu dokumentti aon aiheuttanut Puolassa valtavan kohun.
Janna, 37, saa pian esikoisensa.
Nino Niederreiter saapuu vahvistamaan Sveitsiä MM-kisoihin.
Huumehuuruinen ryöstely johti teini-ikäisten poikien vankeustuomioihin Helsingissä. Kuvituskuva.
STTK:n puheenjohtaja Antti Palola. Kuva kesäkuulta 2015.
Jänet Jackson maaliskuussa 1992.
Kaapo Kakko on Leijonien ykköstykki, jonka Veikkaus uskoo illalla tekevän enemmän maaleja kuin mihin koko Iso-Britannian joukkue pystyy.
Osakkeenomistajille on luvassa noin puolen miljardin euron ylimääräinen osinko.
Keskusta vaatii julkisen talouden tasapainottamista, eikä hallitusneuvotteluissa tahdo löytyä riittävästi rahaa vaalilupausten rahoittamiseen.
Kauppasodan kärjistyminen saattaa uhata myös useita muita suomalaisyrityksiä.
Alue palon lähistöllä on eristetty 150 metrin säteellä.
Henrik Haapala siirtyy Jokereihin Florida Panthersista.
Muun muassa kalastus on suosittua puuhaa yöttöminä öinä Utsjoella.
Janne Pikka, Karim Saheb ja Miika Tuohimaa kertovat, että heidän työntekonsa yksi kulmakivistä on huumori.
Potkonen pyyhkäisi kolme vastustajaa kevyesti tieltään.
Venäjä oli vaarassa joutua erotetuksi jäsenmaksuriidan takia, jonka juuret ovat Krimin valtauksessa. Helsingissä pidetyssä 70-vuotisjuhlakokouksessa selvä enemmistö äänesti Venäjän pitämiseksi mukana.