Heini Junkkaala teki jälleen näytelmän Pirkko Saision ja Marja Packalénin muistoista rakkaudesta, eroista ja radikalismista: ”Kyllä siinä välillä kylmä hiki nousi”, Saisio sanoo.
Ympäristöystävällinen kestosuoja edustaa arvostettua muotoilua siinä missä sydämentahdistinkin.
Vanhemmilla olisi hyvä olla joka päivä sen verran aikaa lapselle, että ainakin iltasatu luetaan yhdessä.
Suomen hallitusohjelma ja työmarkkinoilta kuullut vaatimukset eivät edusta sitä joustavuutta, jota euromaalta kaivattaisiin talouden käännepisteessä.
Teollisuuskadun akseliksi kutsuttu alue kehittyvien Pasilan ja Kalasataman välissä kaupungistuu. Uusia asuntoja alueelle ei kuitenkaan suunnitella.
Teknologiayhtiö Apple julkistaa tiistaina uusia laitteita. Puhelimien lisäksi paikkansa tilaisuudessa ovat vakiinnuttaneet myös kellot ja kuulokkeet.
Pandoista alkanut hanke osoittaa, että bambuja voi kasvattaa menestyksellä myös Suomessa.
Houm on perinteisistä kirkkokunnista irtautunut itsenäinen seurakunta. Sen johtavat pastorit haluavat tehdä uskonnosta ja Jumalasta helposti lähestyttävän asian, joka olisi osa ihmisten arkea.
Ari Huusela haluaa mukaan ensi vuonna purjehdittavaan Vendée Globe -kilpailuun, jossa nopeimmat veneet kiertävät maapallon 70 päivässä. Huusela tavoittelee miljoonabudjetilla sadan päivän alitusta.
Italian joukkueesta pudonnut viime aikoina monta tähteä.
Oppilas on kaupungin päätöksellä oikeutettu henkilökohtaisen koulunkäynninohjaajan tukeen. Koulun rehtorin mukaan päätös ei yleensä tarkoita, että oppilas saa henkilökohtaisen ohjaajan jokaiselle oppitunnille.
Kurdien pidättämän Nero Saraivan vaiheet kytkeytyvät eurooppalaisen jihadistiverkoston kovimpaan ytimeen.
Venäjällä vaalit ovat etupäässä rituaali, eivätkä ne ole vapaita tai reiluja. Valta on pitkälti Kremlissä, eikä esimerkiksi Moskovan kaupunginduuma ole merkittävä toimija.
Pääministeri Boris Johnsonin vaikeudet syvenevät, kun ministeri Amber Rudd jätti puolueen. Britannian työ- ja eläkeministeri Amber Rudd, 56, on eronnut tehtävästään ja jättänyt konservatiivipuolueen. Rudd kertoi erostaan lauantai-iltana Twitterissä. Keskeiseksi syyksi eroonsa Rudd ilmoitti sen, että pääministeri Boris Johnson erotti aiemmin tällä viikolla 21 konservatiivipuolueen jäsentä puolueen parlamenttiryhmästä, koska nämä olivat äänestäneet omaa puoluettaan ja Johnsonin linjauksia vastaan.
Amber Rudd on aiemmin ollut suhteellisen kriittinen ääni brexit-henkisessä konservatiivipuolueessa.