Arnold Schwarzeneggerin treenikaveri kuoli – Iso-Arskalta koskettava päivitys kulta-aikojen lihaskimpusta
Arnold Schwarzenegger suree ystävänsä poismenoa.
Arnold Schwarzenegger suree ystävänsä poismenoa.
Anastasia Sedova voitti viime kaudella Seefeldin MM-kisoissa viestipronssia Venäjän joukkueessa.
Urheiluseuran viestissä todettiin, etteivät silmälasit kuulu esiintymiseen. Kuvituskuva.
Väpä ja Ade päätyvät jälleen harrastamaan seksiä – tällä kertaa melko värikkäiden vaiheiden jälkeen.
Ilmastovaikutuksia tulisi Lännen Median haastatteleman Marttilan mielestä vähentää tuotantomäärien leikkaamisen sijaan panostamalla "ilmastoviisaaseen" tuotantoon.
Kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd).
Kamppailu pudotuspeliviivalla käy kiihkeänä.
Lukon Tarmo Reunanen (vas) saa onnitteluja voittomaalistaan.
Ari-Pekka Pajuluoma ei todellakaan ollut tyytyväinen näkemäänsä.
Prinssi oli jo valmiiksi kuninkaallisen perheen ulkolaidalla, joten pakkovetäytyminen ei välttämättä heikennä ydinhovia, kirjoittaa HS:n Lontoon-kirjeenvaihtaja Annamari Sipilä.
Voitostaan Niina Kuhta sai palkinnoksi hemmottelupäivän.
Yhdysvaltain EU-suurlähettiläs sanoi kuulemisessaan, että Trumpin hallinnossa kaikki tiesivät siitä, että Ukraina yritettiin saada tutkimaan Trumpin poliittisen vastustajan Joe Bidenin ja tämän pojan toimia.
Yhdysvaltain EU-suurlähettiläs sanoi kuulemisessaan, että Trumpin hallinnossa kaikki tiesivät siitä, että Ukraina yritettiin saada tutkimaan Trumpin poliittisen vastustajan Joe Bidenin ja tämän pojan toimia.
Antti Aarnio-Wihuri: ”John Deeren edustuksesta neuvoteltiin vuoden verran. Aloitteellisia oltiin molemmin puolin.”
Viron pääministeri Jüri Ratas lähetti Iltalehdelle kirjallisen lausuntonsa.
Prinssi Andrew jätti historiallisen erokirjeen kuningattarella.
Näin alligaattori pysyy varmasti puhtaan valkoisena Pohjois-Carolinalaisessa eläinpuistossa asuva 14-vuotias albiinoalligaattori Luna on asunut Fort Fisheriläisessä eläinpuistossa vuodesta 2009. Eläinpuiston siivouspäivien yhteydessä myös Luna harjataan puhtaaksi nahkaan tarranneesta mullasta ja levästä.
Puhelimen kameroita oli mahdollista käyttää salakatseluun.
Hanna-Mari Kärki käytti kahdeksan vuotta kovia huumeita. Hanna-Mari Kärki pääsi kovista huumeista eroon kahdeksan vuoden huumehelvetin jälkeen. Hän vieraili Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa, jossa hänelle näytettiin kaksi valokuvaa hänen huumevuosiltaan. Ensimmäisessä kuvassa on vasta 17-vuotias nuori tyttö, joka on juuri jäänyt subutex-koukkuun, toisessa hän on vuosia myöhemmin pahimmassa huumekuopassaan. – Pahalta tuntuu, Hanna-Mari sanoo kuvia katsoessaan.
José Mourinho (oik.) ja Mauricio Pochettino tuntevat toisensa hyvin jo La Liga -vuosilta.
Esimerkiksi erilaiset kaalit voivat maistua karvailta, jos siihen on geneettinen taipumus.
Peter Vesterbacka julistaa sitä, että Suomi tarvitsee ehdottomasti valtavat joukot ulkomaisia opiskelijoita tulevaisuuden turvaksi. Angry Birds -pelillä miljoonaomaisuuden tehnyt entinen Rovio-pomo Peter Vesterbacka puuhaa nykyään Helsinki-Tallinna -tunnelia ja saarnaa ulkomaisten opiskelijoiden hankkimisen puolesta. Vesterbacka on sitä mieltä, että Suomeen pitäisi saada jopa 150 000 ulkomaista opiskelijaa. Näistä osa tulisi jäämään Suomeen töihin ja siten myös helpottamaan tulevaisuuden työvoimapulaa. Читать дальше...
Katso jutun lopusta isompina kuvina, miten Nina Mikkonen ja finalistikolmikkoon yltäneet Akseli Herlevi ja Minttu Kaulanen muuttuivat Suurin pudottaja Suomi -ohjelman myötä.
Juha Miedon ja Ruotsin Thomas Wassbergin latutaisto Lake Placidin olympialaisten 15 kilometrillä on kilpahiihdon historian legendaarisin. On kuitenkin yksi hiihtäjä, jonka Mieto nostaa Wassbergin ohi kovimpien kilpakumppaniensa listalla. Kuka ja mistä?