Donald Trump Jr. ampui uhanalaisen villilampaan Mongoliassa – kaatolupa myönnettiin jälkikäteen
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin poika Donald Trump Jr. on ollut metsästysmatkalla Mongoliassa. Hän ampui argalin.
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin poika Donald Trump Jr. on ollut metsästysmatkalla Mongoliassa. Hän ampui argalin.
Turkin hallituksen mukaan kongressin päätös vaarantaa maiden väliset suhteet.
Nikki Jenkins löysi tammikuussa nilkastaan erikoisen kyhmyn, ja kymmenen kuukautta myöhemmin lääkärit kertoivat, että hän kuolisi vuoden sisällä.
Siviilejä vietiin helmikuussa al-Holin leirille.
Osakemarkkinat innostuivat jo aiemmin torstaina presidentti Trumpin Twitter-viestistä ja rikkoivat ennätyksiä.
Köksän tunneilla opetellaan selviämään arjen haasteista, paistetaan pitsaa ja nautitaan ruuasta.
Ensikertalaisilla täytetty Suomi kärsi jatkoaikatappion Tšekille Venäjän EHT-turnauksen avausottelussa.
Jukka Jalonen oli tyytyväinen Leijonien peli-ilmeeseen Tshekki-ottelun toisessa ja kolmannessa erässä.
Poliisi epäilee taksinkuljettajan hakanneen autoonsa menneen.
Australialaisten Andy Griffithsin ja Terry Dentonin kirjoista ei puutu vauhtia. Hiljattain lukemaan oppinut lapsi hyötyy hauskasta piirroskuvituksesta.
Ferrarin tallipäällikkö Mattia Binotto (vasemmalla) ja toimitusjohtaja Louis Camilleri isännöivät keskiviikkona Maranellossa järjestettyä joululounasta.
Keräsimme yhteen puhelinlahjavinkit.
Jouluun on tänään 12 yötä. MT:n joulusarjassa päästään vahtaamaan kinkkua, kylkeä ja potkaa.
Muun muassa Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron (selät vastakkain) etsivät katseellaan Suomen pääministeriä Sanna Marinia.
Pääministeri Sanna Marin (sd) keskusteli Brysselissä Saksan liittokanslerin Angela Merkelin ja Tanskan pääministerin Mette Frederiksenin kanssa.
Costello Hautamäki julkaisi Instagramissa koskettavan muiston Roxette-laulaja Marie Fredrikssonista.
Olympiakomitean mukaan nyt valituilla on onnistuessaan vahva menestyspotentiaali Tokion olympialaisissa.
Greta Thunberg sai inspiraatiota Trumpilta.
HS:n haastattelema äiti sanoo, ettei hän voi olla varma al-Holin leirillä olevan tyttärensä nykyisestä ajatusmaailmasta. Heidän keskustelunsa koskevat pääosin arkipäivän selviytymistä. ”Tämä tuntuu hirveän toivottomalta”, hän sanoo.
Metsien talouskäyttö jää EU:n uudessa ilmasto- ja ympäristösovussa monimuotoisuustavoitteiden varjoon, metsäalan toimijat arvioivat.
Huittisten seudun vahvalla sikatalousalueella on suuri huoli villisikakannan leviämisestä.
Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi kaksi miestä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Arkistokuva.
Venäjän yllä on synkkä dopingvarjo.