Juhamatti löysi hitti-iskelmänsä alkuperäisversion sattumalta radiosta – parhaimmillaan Fanny Fannya vaadittiin keikalla kolmekin kertaa
Fanny Fanny -kappale on ranskalaista alkuperää.
Fanny Fanny -kappale on ranskalaista alkuperää.
HJK kuittasi kahdesti Ilmari Niskasen hankkiman kuopiolaisjohdon.
Evartti oli vahva lauantaina.
Liikemies Andrei Trubnikov kantaa kaulassaan talismaanirupikonnaa ja uskoo mielikuvien tehoon markkinoinnissa. Nyt miehen kosmetiikkaimperiumilta vaaditaan noin 52 miljoonan euron korvauksia tehtaalla maaliskuussa sattuneen tulipalon vuoksi.
Kyllä kelpaa olla ylpeä Suomesta, kun otimme vastaan 24 alaikäistä lasta pakolaisleiriltä Kreikasta ja huolehdimme näin omasta vastuustamme ja kansainvälisestä solidaarisuudesta. Tietenkin lähes jokainen meistä olisi varmaan toivonut, että määrä olisi ollut huomattavasti suurempi, mutta jostain pitää aloittaa. Toivotaan, että yhä useampi lapsi ja aikuinen saa turvapaikan Suomesta sekä pääsee inhimillisiin oloihin ja uuteen elämään...
Vantaan sotejohtajan Timo Aronkydön mukaan vastuu tartuntojen ehkäisemisestä säilyy koronatarkastuspisteen avaamisenkin jälkeen matkustajilla itsellään.
Pikkukunkun vei Kinderi ja suomenhevosten montén SM matkasi Kolariin Niemen Eemilin mukana.
Yhdysvaltain presidentti sanoo kieltävänsä kiinalaisen sosiaalisen median TikTok-sovelluksen Yhdysvalloissa. Presidentti ei kuitenkaan tunnu tietävän, kuinka sovelluksen kieltäminen käytännössä tapahtuisi.
Saksalainen Johannes Vetterin henkilökohtainen ennätys on 94,44 metriä.
Monilla tuntuu olevan viehtymys hieman epäilyttäviin tarjouksiin ja yhtä käsittämätön usko mahdollisimman monimutkaisiin sijoitustuotteisiin.
Toni Kuusela ei ole vireessä.
Aktivistikaksikko Säde Vallarén (vas) ja Sandra Marins tulivat tunnetuiksi tempauksesta vuoden 2019 Linnan juhlien virallisilla jatkoilla, jossa Marins näytti rintaansa suorassa lähetyksessä.
Selkäkarvat ja päivittäistä ajelua vaativa parta kielivät asiantuntijan mukaan jostain poikkeavasta.
Valtteri Bottas joutui toteamaan Lewis Hamiltonin paremmakseen.
Naapurimaa Qatar pitää Arabiemiraattien ydinvoimalaa ”räikeänä uhkana alueen rauhalle ja ympäristölle”. Asiantuntijan mukaan ydinvoiman käyttö alueella on kiistanalaista geopoliittisen tilanteen takia.
Temptation island -sarjasta tutut Vilma ja Juuso ovat tuoreita vanhempia.
Hetviinan ohjastaja-valmentaja Antti Tupamäki omisti voiton edesmenneelle isälleen Ristolle.
Kimi Räikkönen kaipaa kalustoltaan parempaa.
Johannes Vetter avaa kautensa Kuortaneella.
Ulosajo tapahtui suoralla tieosuudella Toivakantiellä Etelä-Savossa.
Latvian Lina Muze voitti Kuortaneen keihäskisan lauantaina.
Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii tapausta.
Jyväskyläläinen kirjailija Harry Salmenniemi kirjoittaa paljon ja antaumuksella. Kun Harry Salmenniemi (s. 1983) alkoi 17-vuotiaana kirjoittaa, ei hänellä ollut kirjailijan työstä vielä selkeää unelmaa. – Kirjoitan pääasiassa pysyäkseni elossa. Kirjoitustauot eivät tee minulle hyvää. Kysymys on ennen muuta omasta kamppailustani kaaosta, hulluutta ja kuolemaa vastaan, Salmenniemi kertoo. Esikoisrunokokoelma Virrata että (Otava 2008) syntyi lähes yhdeltä istumalta...
Jyväskyläläinen kirjailija Harry Salmenniemi kirjoittaa paljon ja antaumuksella. Kun Harry Salmenniemi (s. 1983) alkoi 17-vuotiaana kirjoittaa, ei hänellä ollut kirjailijan työstä vielä selkeää unelmaa. – Kirjoitan pääasiassa pysyäkseni elossa. Kirjoitustauot eivät tee minulle hyvää. Kysymys on ennen muuta omasta kamppailustani kaaosta, hulluutta ja kuolemaa vastaan, Salmenniemi kertoo. Esikoisrunokokoelma Virrata että (Otava 2008) syntyi lähes yhdeltä istumalta...