Lukijan mielipide | Kiitos, sain passin parissa päivässä
Kansalainen kiittää poliisia.
Kansalainen kiittää poliisia.
Asumisen kustannukset ovat ennennäkemättömän nopeassa nousussa. Ääritapauksissa vastikkeet voivat nousta jopa kymmenkertaistua aiemmasta.
HS:n Uutisguru testaa oletko ajan tasalla. Kymmenen kysymyksen avulla saat selville kuinka hyvin olet lukenut Hesarisi viime aikoina.
Tulevaisuuden Itä-Suomessa voi hyvinkin olla vain yksi maakunta ja vain yksi hyvinvointialue.
Lentoyhtiö Finnair on jättänyt viime vuosina noudattamatta runsaasti sitä koskevia lautakunnan ratkaisusuosituksia.
Sydänsairaita lapsia saatetaan siirtää leikattavaksi ulkomaille ostopalveluna.
Vladimir Putin pitää historiaa taistelukenttänä, josta voi noukkia vuosisatain takaa tekosyitä Venäjän nykyisille verilöylyille, kirjoittaa Jari Tervo kolumnissaan.
Uudenvuodenaattona palomiehiä ja poliiseja ammuttiin Berliinissä ilotulitteilla ja merkinantopistooleilla – Valtaosalla pidätetyistä ei ole Saksan passia.
Noah Baumbachin ohjaus Don DeLillon hittiromaanista jättää lopulta toivomisen varaa niin ihmissuhdekuvauksen kuin satiirin suhteen.
Taksikuskista paatuneeksi bandiitiksi ryhtynyt Ilpo Larha oli yksi 1990-luvun tunnetuimmista rikollisista.
Rangaistusten koventaminen on viime vuosina noussut vaaliteemaksi monissa Euroopan maissa, ja niin saattaa käydä myös Suomessa tänä keväänä.
Koulun tilat suunniteltiin yhdessä käyttäjien edustajien kanssa.
Mitä sanottavaa unesta ja unettomuudesta olisi sosiologilla, biologilla tai historioitsijalla?
Isompi yhteiskunnallinen ongelma ovat ylikalliit asunnot.