Eduskunnan talousvaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä kaivoslain uudistuksesta.
Citizenfour-ohjaaja Laura Poitras hyppäsi taidemaailmaan dokumentilla All the Beauty and the Bloodshed. Dokumenttitapaus on parhaimmillaan, kun päähahmo Nan Goldin näyttää nuoruutensa New Yorkin.
Itä-Suomen yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan golfin pelaaminen on yksi parhaista liikuntamuodoista pitää sydän terveenä eläkkeellä.
Ei Alkoa tarvitse räjäyttää, mutta pystymme kyllä parempaan.
Tietoturvayhtiön viime vuoden oikaistu liikevoitto painui noin 37 miljoonaa euroa tappiolle.
Anne Kyllönen keskittyy dataan ja yrittää karsia tunteet analyysistään. Planican MM-kisojen rataprofiilit näyttävät houkuttelevilta
Yhtiön hallitus esittää viime vuoden osingoksi 20 senttiä per osake.
Pehmopapereiden kannattavuus kääntyi loppuvuonna plussan puolelle.
Hyvässä kunnossa oleva Rovio julkaisi tulosluvut, jotka eivät ainakaan heikennä sen asemaa neuvotteluissa yrityskaupasta, kirjoittaa HS Vision toimittaja Elina Lappalainen.
Dortmundin Emre Can laukoi maalin puolesta kentästä.
Microsoft ilmoittautui pyrkivänsä tosissaan takaisin hakukonemarkkinoille Chat GPT -keskustelubotin kanssa. Google pyrkii vastaamaan haasteeseen, kirjoittaa HS:n taloustoimittaja Laura Kukkonen.
Kuvakaappauskiistan oikeudenkäyntikuluista tuli Sanomalle yli 100 000 euron lasku. Markkinaoikeus antoi päätöksen tänään.
Solisti Katarina Karnéus joutui pyytämään liediin uutta alkua. Susanna Mälkki hoiti tilanteen tyylillä.