Helsinki Seagulls otti jo viidennen perättäisen voittonsa.
Helsingin uuden asuinalueen Nihdin kortteleiden suunnitelmat tarkentuivat. Havainnekuvissa esitellään muun muassa minimetsää ja viherkattoja.
Arsenalin sarjajohto Cityyn on kuusi pistettä lauantain jälkeen. Paikallisvastustaja osoittautui hankalaksi vastustajaksi.
Maija eli vuosia päihdemaailmassa, jossa hyväksikäyttö ja väkivalta olivat arkea. Siitä seurasi paljon pahaa oloa, psyykkisiä ongelmia ja itsetuhoisuutta. Nyt naisille räätälöidyssä päihdekuntoutuksessa on herännyt pieni toivo muutoksesta.
Kuolleiden valaiden määrä on suurin saarella koskaan havaittu. Tutkinnasta tiedotettiin lauantaina.
Vaasan Sport toteaa jääneensä pudotuspelien ulkopuolelle, vaikka runkosarjasta on viidennes jäljellä. Tyhjennysmyynnissä seura luopuu kärkipelaajistaan.
Herola kärsi jälleen siitä, että joutui hiihtämään yksin koko matkan. Siitä huolimatta tulos Schonachissa oli hyvä.