Ruokakaupat | Uusi etninen ruokakauppa avautui Kontulan ostarilla
Lähes vuoden päivät tyhjillään ollut liiketila täyttyi ruuasta ja erilaisista suomalaista, eurooppalaisista ja itämaisista keittiön raaka-aineista.
Lähes vuoden päivät tyhjillään ollut liiketila täyttyi ruuasta ja erilaisista suomalaista, eurooppalaisista ja itämaisista keittiön raaka-aineista.
Pitkään hylättynä ollut arvoasuntojen työmaa Helsingin Kampissa siivottiin. Rakennustöitä työmaalla ei kuitenkaan vieläkään tehdä.
Turun kaupungin mukaan Aurajokirannan ravintoloista ei saa enää kantautua asuntoihin samanlaista meteliä kuin ennen.
Töölöläinen juustokauppa tarjoaa asiakkailleen parmesaania, jonka ikä lyö ällikällä.
Syvenevä työvoimapula on paljon esillä ollutta hoitoalaa suurempi ongelma. Siihen ei ole yhtä syytä vaan työmarkkinat ovat monella tapaa sekaisin.
M/S Silja Symphony joutui muuttamaan torstaina kurssiaan työntekijän saatua sairauskohtauksen laivalla.
Kalle Keskisen mukaan yritys on laatinut suunnitelman erääntyvien maksujen hoitamiseen.
Finanssiviranomaisten kriisinratkaisusääntely näytti ainakin hetkellisesti toimivan. Parempi silti olisi, etteivät pankit antaisi kriiseille alkuunsakaan aihetta, kirjoittaa HS Vision toimittaja Samuli Niinivuo.
Saksalaismedioiden mukaan useita ihmisiä on loukkaantunut.
Tulipalo syttyi kerrostalossa Porin Mikonkadulla puolenyön aikaan perjantaina 17. maaliskuuta.
Tiktokin pakottaminen amerikkalaisomistukseen ei poistaisi kaikkia someyhtiöitä koskevaa suurempaa ongelmaa, kirjoittaa HS:n sometuottaja Salla Varpula.
Salpausselän juhlakisat alkoivat melkoisessa sumussa.
Porvoon väkivaltatilannetta selvitetään edelleen, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi.
Yhtenäiskoulun vanhemmille on tiedotettu, että Helsingin ensimmäinen Nordiska skolan -ryhmä aloittaa koulussa vuonna 2024.
Silicon Valley Bankin toimitusjohtajan ja talousjohtajan palkkiot kasvoivat merkittävästi viime vuosina pankin sijoituksissaan ottamien riskien mukana, kertoo Financial Times.