Tiloista varastettiin myös esimerkiksi koirille tarkoitettuja rokotteita sekä muuta omaisuutta.
Hollywoodista tutut Ryan Reynolds ja Rob McElhenney ovat herättäneet nukkuvan walesilaisyhteisön. He ostivat alasarjaseura Wrexhamin, jonka kaikki haluavat nyt voittaa. Pelipäivinä seuran stadionilla ja kaupungin pubeissa vallitsee ennennäkemätön hulina. HS julkaisee jutun yhteistyössä Urheilulehden kanssa.
Tapani Bagge palaa pienoisromaanissaan postinryöstäjä Hallin Jannen surulliseen tarinaan.
Alun perin vuonna 2001 julkaistu Rumpujen kaupunki käsittää peräti 19 novellia.
Jenna Viron esikoisromaani on osin libreton muotoon kirjoitettu mukaelma Faust-myytistä ja Charles Gounod’n oopperasta.
Brittimiljardööri ja qatarilaisryhmä taistelevat Unitedista. Thomas Zilliacus haluaa mukaan tavalla tai toisella.
Antti Hurskaisen kolmas romaani näyttää, että tekijä voi vielä päästä esikuviensa tasolle proosan painavuudessa.
Norjalaiskirjailijan uutuudessa olisi ollut kiehtovan jännityskertomuksen ainekset, mutta ne tuhraantuvat epäonnistuneeseen sommitteluun.
Wagnerin teoksen suurimpana sankarina voi pitää kapellimestari Hannu Lintua ja Kansallisoopperan orkesteria, kirjoittaa kriitikko Hannu-Ilari Lampila.
Saksan laaja liikennelakko vaikuttaa monien lentoyhtiöiden reittilentoihin.
Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz pahoinpideltiin lauantaina Itäkeskuksessa.
Iäkäs ihminen jää helposti kotiin, jos hän pelkää, ettei jaksa kävellä perille.
Salpausselän kisoissa on lauantaina ohjelmassa sprintit (p).
Esitys tasatariffista on herättänyt vastustusta Helsingissä, koska taksat nousisivat.
Lukiosta tänä keväänä valmistuvat opiskelijat sanovat todistaneensa Pythagoraan lauseen trigonometrialla. Akateemikot ovat luulleet sen olevan mahdotonta, The Guardian kertoo.
Iltalehden mukaan Zyskowicz oli Itäkeskuksen metroasemalla odottamassa metroa Vuosaareen, kun paikalle tullut mies alkoi uhkailla häntä.