Brittimedia The Guardianin mukaan vartijoiden palkkaus ei ole kohentunut jalkapallon MM-kisoissa annettujen lupausten mukaisesti.
Varsinainen vaalipäivä on ensi sunnuntaina.
HIFK:n toimitusjohtaja Markus Lindström uskoo, että kahden ensimmäisen Tappara-pelin pelaaminen Helsingissä on hyväksi sarjalle.
Hallitus halusi rajoittaa ministereiden siirtymistä suoraan valtioneuvostosta yritysten ja yksityisten yhteisöjen palvelukseen. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Johanna Ojala-Niemelän (sd) mukaan aika ei riittänyt lakiesityksen käsittelemiseen.
Venäläismedian mukaan muumien oikeuksia hallinnoiva suomalainen Moomin Characters ei myönnä uusia lisenssejä Venäjälle eikä jatka vanhoja.
Ruotsin ulkoministeri pitää maansa Nato-jäsenyyttä itsestäänselvänä, mutta Suomen etumatka asettaa Ruotsin nyt uuteen tilanteeseen. ”Me voimme pysyä ulkopuolella”, Aftonbladetin politiikantoimituksen Anders Lindberg kirjoitti jo Nato-jäsenyydestä.
Kaivauspaikalta Rennesistä löytyi muun muassa roomalaisia kolikoita ja kaksi rakkauden jumalatar Venusta esittävää terrakottapatsasta.
Pyysin tekoälyä kirjoittamaan kolumnin kokonaan, mutta jostain syystä sen vauhti hyytyi muutaman kappaleen jälkeen.
Nato-matkasta jää kansakunnan muistiin myös joitakin tahroja. Esimerkki on Helsingin poliisin toiminta Turkin-vastaisessa mielenosoituksessa.
Yhdysvaltain Israelin-suurlähettilään mukaan tapaaminen voitaisiin järjestää huhtikuun puolivälin jälkeen juutalaisen pesah-juhlan päätyttyä.
Uuden elämäkerran mukaan Teddy & The Tigersin keulakuvana tunnetuksi tullut Alpo Hakala ei koskaan toipunut tähteydestä.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Teslojen arvonlasku on nyt muihin merkkeihin verrattuna nopeaa, kertoo Financial Times.