Maanpuolustus | Britannia suitsutti Suomen ja Ruotsin reservijärjestelmää: ”Olemme kateellisia”
Britannian puolustusministeriön mukaan Ben Wallace ei tarkoittanut lausunnollaan asevelvollisuuden palauttamista.
Britannian puolustusministeriön mukaan Ben Wallace ei tarkoittanut lausunnollaan asevelvollisuuden palauttamista.
Tapani teki ratkaisevassa finaalissa viisi maalia.
Oulun keskustassa syttyi auto yllättäen tuleen. Tämä aiheutti toimia myös piispantalolla, jonne kantautui kadulta savua.
Unkarin kiristyspelissä ei ole kyse Ruotsista, mutta Unkarilta ovat muut pelikortit loppu, uskoo Aleksanteri-instituutin tutkija Katalin Miklóssy.
Italialaismedian mukaan paavi oli viety sairaalaan ambulanssilla hengitys- ja sydänvaivojen vuoksi. Vatikaanin mukaan kyse oli ennalta sovituista tarkastuksista.
Huutokauppa on ongelmallinen, arvioi paleontologi Thomas Holtz yhdysvaltalaisesta Marylandin yliopistosta.
Adidas vaati viranomaisia hylkäämään Black Lives Matter -liikkeen tavaramerkkihakemuksen mutta perui hylkypyynnön kahdessa päivässä.
Turnauksen on määrä alkaa 20. toukokuuta.
Syytetty on ollut psykiatrisessa hoidossa pidätyksestä lähtien.
Sopimuksen piiriin kuuluu noin 9 500 kemianteollisuuden ylempää toimihenkilöä.
Yhteisharjoitukseen osallistui neljä Hornet-hävittäjää Suomesta.
Jelena Välbe ja Veronika Stepanova ottivat kipakasti kantaa KOK:n esitykseen.