HJK haki lauantain Veikkausliiga-ottelusta Ilvestä vastaan vain ja ainoastaan voittoa, ja sai sen nihkeän pelin jälkeen.
Kaksi edellistä valmentajavaihtoa antavat erilaiset kuvat onnistumisen mahdollisuudesta, kirjoittaa Heikki Miettinen.
Vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin mukaan hallitus keskittyy hiilen talteenottoon tähtääviin toimiin maankäyttösektorin päästöjen vähentämisen kustannuksella.
Osavaltiossa toukokuussa alkaneissa väkivaltaisuuksissa on kuollut yli 140 ihmistä. Manipur on käytännössä jaettu kahtia etnisten jakolinjojen mukaan.
Jonas Vingegaard voi menettää maantiepyöräilyn Ranskan ympäriajon voittonsa vain, jos hän ei pysty fyysisesti ajamaan.
Harvinainen saavutus on lyönyt ällikällä jopa Kokkosen perheen, joka ei ihan tarkkaan tiennyt, mitä ydinfysiikan laboratoriossa tehdään.
Vuonna 1978 julkaistu Ruohometsän kansa -animaatioelokuva on vuosikymmenien ajan järkyttänyt katsojia verisyydellään. Uudessa suosituksessa lasten ei tulisi katsoa elokuvaa ilman aikuista.
Lewis Hamilton oli nopein formula ykkösten Unkarin gp:n kolmansissa harjoituksissa lauantaina.