Onko Auran alkuperäinen resepti viimein löytynyt?
Noin sata löydetyistä vainajista oli Tunisian kansalaisia, kertoi Tunisian kansalliskaartin edustaja Houcem Eddine Jebabli.
Suomen joukkueeseen on valittu toistaiseksi kymmenen urheilijaa, mutta rankingin kautta moni voi olla jo varma valinnastaan.
Juha Vainio -palkinnon perusteluissa huomioidaan M. A. Nummisen uran monipuolisuus.
Helsingin kaupunki esti henkilön omilta sosiaalisen median tililtään. Asukas kirjoitti epäasiallisesti vähemmistöistä.
Republikaanijohtaja Mitch McConnellin, 81, terveydentila on herättänyt huolta hänen kaaduttuaan useita kertoja tänä vuonna. Helmikuussa hän kaatui ollessaan vierailulla Suomessa.
R-kioskin ja asiakkaan välinen kiista hukassa olleista auton avaimista päätyi lopulta sopuun. R-kioski korvasi Ottomatias Peuralle kaikki aiheutuneet kulut.
Hävittäjäkauppoja Turkkiin eivät ole toistaiseksi edenneet Ruotsin Nato-lupauksesta huolimatta. Yhdysvaltojen senaatissa yhä vastustusta.
Huippukokoukseen osallistuu 17 valtionpäämiestä Afrikan maista, mikä on alle puolet viime kokouksen osallistujista.
Poliisi selvittää diplomaattiauton kaahailua Helsingissä Mannerheimintieltä.
Nuoret naiset janoavat heille suunnattua hyvää viihdesisältöä, ja Barbie sekä Taylor Swift ovat siitä hyvä esimerkki, kirjoittaa HS Nytin tuottaja Salla Varpula.
Helsingissä ei ole tänä vuonna toistaiseksi todettu lintuinfluenssaa.
Helsingissä ilmastonmuutokseen sopeutumisessa kriittisimmiksi uhkiksi on tunnistettu pidentyvät ja pahentuvat kuumuusjaksot sekä rankkasateista johtuvat hulevesitulvat.