Palestiina | Suomen palestiinalaiset tekivät kansanedustaja Atte Kalevasta tutkintapyynnön poliisille
Suomen palestiinalaisten järjestö on tehnyt kansanedustaja Atte Kalevasta tutkintapyynnön poliisille.
Suomen palestiinalaisten järjestö on tehnyt kansanedustaja Atte Kalevasta tutkintapyynnön poliisille.
Tiedotustilaisuus on kello 17 Suomen aikaa Göteborgissa. Sen pitävät puolustusministeri Pål Jonson ja siviilimaanpuolustuksesta vastaava ministeri Carl-Oskar Bohlin.
Hallitus asettaa toimikunnan suunnittelemaan ja valmistelemaan Martti Ahtisaaren valtiollisia hautajaisia.
Helsinkiläisen Elli Valtosen teos on kestävää ja koskettavaa kaunokirjallisuutta.
Suomen koripalloliitosta eläkkeelle jäänyt Vesa Walldén on nyt urheilijoiden manageri. ”Jouduin opettelemaan uudestaan kävelemään”, hän kertoo
Pelastuslaitos sai hälytyksen maanantai-iltana puoli yhdeksän jälkeen.
Ikiaikaiset paljaat peruskalliot ovat maailman mittakaavassakin luonnon ihmeitä.
Enimmäismääriä ehdotetaan nostettavaksi 15 000–25 000 eurolla.
Adania Shibli oli määrä palkita kirjamessujen yhteydessä, mutta palkintoseremoniaa on Hamasin terrori-iskun vuoksi lykätty myöhemmäksi.
Tutkijat näkevät Brysselin epäillyn terroristi-iskun taustalla Koraanin polttamiset Ruotsissa ja Ruotsia koskevan väärän tiedon levittämisen.
Sähkökuorma-autoa kehittäneen Volta Trucksin arvostus oli 600 miljoonaa euroa rahoituskierroksella viime marraskuussa.
Perussuomalaisten Jani Mäkelä toivoi listaa keinoista, jotka palkansaajille käyvät.