Tapahtumat | Puotilan kartanon halloween-puisto on ollut kävijämäärien valossa menestys
Helsinkiläisen Puotilan kartanon pihalle on avattu halloween-puisto, josta löytyy yli tuhat valaistua kurpitsaa.
Helsinkiläisen Puotilan kartanon pihalle on avattu halloween-puisto, josta löytyy yli tuhat valaistua kurpitsaa.
Gnistanissa ymmärretään, että oikean jalkapallostadionin rakentamistarve on perusteltava laajemman urheiluyhteisön tarpeilla, kirjoittaa urheilutoimittaja Ari Virtanen.
Javier Milei haluaisi muun muassa sulkea lukuisia ministeriöitä ja keskuspankin sekä sallia elinkaupan ja kieltää abortin.
Ottelu oli alkamassa, eikä selostajaa näkynyt mailla halmeilla.
Gnistan aloitti liigakarsinnan maalittomalla tasapelillä IFK Mariehamnia vastaan.
Keskiviikkona onnettomuudessa kuoli yksi varusmies ja kolme loukkaantui. Varusmiehiä on loukkaantunut myös muissa viimeaikaisissa onnettomuuksissa.
Saksa on kieltänyt mielenosoituksia, koska niiden pelätään lietsovan juutalaisvihaa ja väkivaltaa. Ruotsissa ministeri kehottaa ihmisiä harkitsemaan, mihin mielenosoituksiin osallistuu.
Teknillisen korkeakoulun kemian laitokset ovat kokeneet vuosikymmenien aikana monta muutosta. Nyt niistä tulee vuokra-asuntoja.
Osa lähiesimiehistä uskoi, että mies teeskenteli epäpätevää saadakseen potkut. Potkut saatuaan tämä kuitenkin vei työnantajansa oikeuteen.
Israelin YK-lähettilään mukaan maa on jo evännyt viisumin YK:n humanitaaristen asioiden alipääsihteeriltä.
Onnettomuus tapahtui Suomenojan liittymän ja Espoonlahden liittymän välillä Kirkkonummen suuntaan.
SM-liigassa pelataan keskiviikkona viisi ottelua.