Parturi-kampaamon yrittäjä otaksuu murron tapahtuneen hetken mielijohteesta. Hän harkitsee muuttamista uusiin tiloihin.
Huthikapinalliset ovat väittäneet tehneensä ainakin osan iskuista.
HS kävi presidenttiehdokkaiden kampanjatilaisuuksissa kysymässä kansalaisilta heidän ajatuksiaan tulevista vaaleista.
Kuopiossa rakennetaan Puolustusvoimien entisestä luolastosta liikuntakeskusta kallion sisään. Suurhanke on kestänyt vuosia, ja hinta on sinä aikana kaksinkertaistunut.
Somevaikuttajan joulupöydässä tärkeintä on silmänruoka. Siksi hänen bravuurejaan ovat helppo jälkiruoka ja vaativa kattaus.
Löytyykö tästä kuvakoosteesta kaikkien aikojen suosikkiautosi? Kuvavisa esittelee 20 autoerikoisuutta vuosien varrelta.
Kuolleista kaksi on lapsia. Myös hyökkääjän kerrotaan kuolleen poliisin ampumana puukotuksen jälkeen.
HV 71 jakoi tukea halvaantuneelle kapteenilleen.
Hetemäki toimi kokoomuksen kansanedustajana kolmella vuosikymmenellä.
Terhi Rannela kokee vastuuta nuorista lukijoistaan. Siksi tuore novellikokoelma käsittelee väkivaltaa, joka on läsnä nuorten elämässä niin parisuhteessa, kaduilla kuin uutisissa.