Ruotsin suunnitellut avustusvarat toimitetaan jatkossa eteenpäin muiden humanitaaristen järjestöjen kautta.
Kaikki raideliikenne pysähtyy. Myös suurin osa bussiliikenteestä jää ajamatta.
Tentti näytetään suorana lähetyksenä kello 20-22 myös televisiossa Nelosella.
HS:n uutiskooste kertoo tiistain tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta. Päivittäinen kooste ilmestyy arkisin kello 17.
Johanna Matintalon valinta kaatui rahaan, yhteen sijaan ja muutamaan sekuntiin. Kisapaikka olisi löytynyt kiintiöstä kuudelle, mutta se ei auttanut.
Kauppatieteiden maisteri Maija Strandberg on työskennellyt omistajaohjausosastolla vuodesta 2019.
Venäjällä Suomen presidentinvaalien ensimmäisen kierros on herättänyt vaihtelevia reaktioita. Valtion virallisessa mediassa itse tulos otettiin vastaan vaisusti, mutta Ylen A-studion kysymys Putinin puhelusta herätti huomiota.
Täytyykö työnantajalle ilmoittaa lakkoon osallistumisesta, entä maksetaanko lakon ajalta palkkaa? HS käy läpi vastaukset viiteen käytännön kysymykseen.
Pääkaupunkiseudun valtasi tiistaina iltapäivällä sumu.
Tyytymättömät maanviljelijät vaativat itselleen oikeuksia Euroopassa.
Tilannekeskuksen mukaan henkilöauto putosi kaiteen läpi alemmalle tasolle ja törmäsi sitten taksitolpalle pysäköityyn taksiin.
Ralliselostaja Aleksis Ärje kertoo palautteesta, jota on saanut.
Suomelle on ongelma, jos julkista keskustelua hallitsee liikaa itsestäänselvyyksien toistelu.
Poliisin esitutkinnasta ilmenee monta syytä, miksi tuhopoltoista epäilty mies päätyi syytetyksi oikeuteen.