Sarjasaalistaja | Tällainen on Saara Arvan surmasta epäilty Mika Moring
Saara Arvan henkirikoksesta epäilty Mika Moring on tuomittu lukuisista seksuaalirikoksista.
Saara Arvan henkirikoksesta epäilty Mika Moring on tuomittu lukuisista seksuaalirikoksista.
Gnistan on tälle kaudelle tehnyt useita yhteistyökumppanuussopimuksia, mutta baariasiasta on riittänyt eniten puhetta.
Kunniagalleriaan valitaan eri musiikkigenrejen edustajia.
Sitoutumiskammoa poteva Erkka Mykkänen elää yksin, muttei halua, että häntä kutsutaan sinkuksi.
Malmin uimahallin laajennus ja uusi maauimala on tärkeä tulevaisuuden valopilkku. Sellaisia tarvitaan lisää.
Teosto-palkinnon saanut sähkökitaristi Jenni Kinnunen kävi lapsesta alkaen läpi klassisen musiikkikoulutuksen, mutta oppi tekemään omaa musiikkia vasta aikuisena. 20 000 euron palkinnon sai Kinnusen lisäksi nykymusiikkisäveltäjä Minna Leinonen.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Teosto-palkinnon saava Minna Leinonen oli palkintoehdokkaana myös 2022 Alma-liikeoopperastaan. 20 000 euron palkinnon sai Leinosen lisäksi sähkökitaristi Jenni Kinnunen.
Taylor Swiftin uudella albumilla on kappale, jonka kohdetta fanit pitävät varmana.
Britannian parlamentti yrittää päättää maanantaina, voiko laittomia reittejä maahan saapuneita alkaa lennättää Ruandaan. Pääministeri Rishi Sunakin mukaan ensimmäiset lennot alkavat 10–12 viikon kuluttua.
Yksi ihminen vietiin tarkistettavaksi sairaalaan.
Hellekeleillä rantapelastajat noukkivat vedestä uimataidottomia lapsia päivittäin. Helsingin liikuntapalveluiden tiimiesihenkilö Jukka Lundgrenilla on asiasta painavaa sanottavaa.
Tehtävään haki 44 ihmistä, joista 13 kutsuttiin haastatteluihin.
Huone nro 6 on Tšehovin mielisairaalasta kertovan novellin päällekirjoitus ja parhaimmillaan vahvojen tunnelmien luomisessa.
Susijengin kapteeni näki mielenosoitukset läheltä.
Hallitus säästää sosiaali- ja terveyspalveluista ja kumoaa edeltäjänsä päätöksiä. Suomesta puuttuu yhteinen visio siitä, mitä sotelta halutaan.