Venezuela | Maailman vanhin mies kuoli 114 vuoden ikäisenä
Maailman vanhin elossa oleva ihminen on 117-vuotias espanjalainen Maria Branyas Morera.
Maailman vanhin elossa oleva ihminen on 117-vuotias espanjalainen Maria Branyas Morera.
Taiwanissa sattui keskiviikkona voimakkain maanjäristys 25 vuoteen. Kauppatieteiden opiskelija Anni Ahti oli luennolla jo tuntia maanjäristyksen alkamisen jälkeen.
Oman talonsa tai asuntonsa tapahtumista on tärkeää pysyä selvillä. Vesilaskuja ei aina kohtuullisteta, vaikka summa olisi kasvanut vuodon takia satakertaiseksi.
Onko sinulla jokin harrastus tai ehkä jopa useampi? Kerro meille, kuinka paljon aikaa niihin menee.
Viertolan koululle ohjataan keskiviikkona henkilöstöä muilta kouluilta, jotta oppilaat saavat tarvitsemansa tuen ja keskusteluavun, kertoo apulaiskaupunginjohtaja.
Floridan suomalaisten avauserän maalit eivät tuoneet voittoa.
Ilmatieteen laitoksen mukaan sadealue liikkuu keskiviikkona nopeasti itään ja sää poutaantuu lännestä jo aamupäivän aikana.
Yksi ihminen kuoli tiistai-iltana henkilöauton ja kuorma-auton kolarissa Jönköpingin läänissä.
3 Body Problem -sarjan elokuvaoikeudet omistavan yrityksen perustaja myrkytettiin joulukuussa 2020.
Perussuomalaiset ovat kääntyneet vuodessa vastustajista kannattajiksi.
Suurin sallittu nopeus ei ole tavoitenopeus, muistuttaa Väylävirasto.
Varoituksen mukaan järistyksen pelätään aiheuttaneen jopa kolme metriä korkean tsunamiaallon.
Ilmaiskussa Gazaan kuoli seitsemän järjestön työntekijää.
Jyllands-Postenin mukaan lehdelle viime vuosina useita artikkeleita kirjoittanut freelance-toimittaja Lasse Skytt on toistuvasti ja laajasti valehdellut jutuissaan ja toiminut journalismin ohjeiden vastaisesti.
Kunnon itku helpottaa usein oloa, mutta joillekin itkeminen on vaikeaa. Laura Jurkka ja Sami Haartemo eivät osaa itkeä, ja nyt he kertovat miksi.
Muiden reaktiot vaikuttavat siihen, miten suhtaudumme toisen ihmisen kipuun.
Desimaaliluvut helpottivat merkittävästi laskutoimituksia. Pilkku keksittiin 1400-luvulla, paljastaa tuore löytö.
Suomalaisten ja muiden länsimaalaisten tarkkuuskiväärien vienti Venäjälle jatkuu, vaikka tiukka asevientikielto on voimassa. Uusia rekisteröintejä on tehty ainakin vielä helmikuussa, käy ilmi uusista tiedoista.
Vastuullinen ja turvallinen toiminta digiympäristöissä on keskeistä osaamista, jota harjoitellaan ikätasoisesti koko perusopetuksen ajan.
Olen pahoillani siitä, että jonotuksesta on koitunut asiakkaille harmia.
Ellei valtion kahta eri kautta rahoittamia terveyspalveluja soviteta yhteen, järjestelmät kilpailevat samasta henkilöstöstä.
Hallitus on halunnut parantaa Suomen ennakkovaikuttamista EU:sta tulevaan lainsäädäntöön.
Sääntelyllä varmistetaan erityisesti terveydelle kriittisten lääkkeiden saatavuus koko maassa.