Iranin isku Israeliin | Asiantuntija: Iranin iskun torjunta onnistui tehokkaasti ainakin kolmesta syystä
Ilmatorjuntamuseon johtaja Esa Kelloniemi arvioi, että Israelia auttoivat muun muassa useat ilmatorjuntajärjestelmät ja hyvä tilannekuva.
Ilmatorjuntamuseon johtaja Esa Kelloniemi arvioi, että Israelia auttoivat muun muassa useat ilmatorjuntajärjestelmät ja hyvä tilannekuva.
Yhdenkään suomalaisen ei toistaiseksi tiedetä loukkaantuneen Iranin iskuissa, kertoo Suomen ulkoministeriö.
Max Novak kävi kierroksilla kisan jälkeen.
Hyväkuntoinen ja pirteä Aline Kaihari voimistelee kolmesti päivässä ja kävelee pitkiä lenkkejä mielenkiintoisiin kohteisiin. ”Minulla pitää olla kävelylle aina päämäärä, ja hyvin usein se löytyy Aamulehden artikkeleista.”
Suomen Ykkösliigassa ei mennyt sormien läpi hämmästyttävä virhe.
Rikoksesta epäillään 31-vuotiasta miestä. Operaatioon osallistui runsaasti poliiseja.
HS:n Uutisvisa testaa, oletko ajan tasalla. Kymmenen kysymyksen avulla saat selville, kuinka hyvin olet lukenut Hesarisi viime aikoina.
HS:n avustajan Marko Mannilan mukaan Jerusalemissa oli sunnuntaina rauhallinen tunnelma.
Professori Johanna Kaakinen ja aivotutkija Katri Saarikivi haluavat lisätä suomalaisten ymmärrystä tieteestä hauskalla tempauksellaan.
Suomi taipui Yhdysvalloille tylyin lukemin. Edessä on pronssiottelu.
Patrik Raitanen on yrittänyt todistaa arvonsa. Enää hänen ei tarvitse.
Joonas Korpisalo torjui Ottawa Senatorsin maalilla yhteensä 21 kertaa, kun seura isännöi Montreal Canadiensia. Ottawa vei voiton voittolaukauskilpailun myötä.
Taloyhtiö riitautui putkiremonttia tehneen urakoitsijan kanssa. Yhtiö ei osallistunut työmaakokouksiin ja jätti maksamatta urakkalaskuja.
Israelin pääministeri vannoi Israelin vastaavan mihin tahansa uhkaan ”rauhallisesti ja päättäväisesti”.
Lauantain aikana muutama ihminen pelastettiin veden ympäröimistä taloista veneillä.
”Sait voiton. Ota se”, Axiosin lähde kertoo Bidenin sanoneen Netanjahulle Iranin iskusta, jonka aiheuttamat tuhot jäivät ensitietojen mukaan vähäisiksi.
Israelin pääministeri vannoi Israelin vastaavan mihin tahansa uhkaan ”rauhallisesti ja päättäväisesti”.
Maija Laura Kauhasen mielestä Suomessa pitäisi puhua enemmän valkoisuudesta. Helsingin Sanomien Puheenvuoro-sarjassa esitetään kiinnostavia keskustelunavauksia.
Moneen kirpputorilta hankittuun kalusteeseen tai esineeseen on pinttynyt tunkkainen mummolan haju. Pääseekö hajusta kotikonstein eroon? HS pyysi asiantuntijaa kokeilemaan.
HS:n elävän journalismin illassa Kansallisteatterin näyttämölle nousee kahdeksan journalistia ja sellisti. HS:n digitilaajat voivat katsoa esityksen HS.fi:ssä.
Moni lemmikki jää ilman hoitoa, koska omistajien rahat ovat loppu. Samaan aikaan hinnat nousevat ja eläinlääkäribisnes keskittyy. Vito-koira sai hoitoa siksi, että somekampanja tuotti rahaa.
Tavoitteemme on varmistaa korkealaatuisen sisällön menestyminen Youtubessa torjumalla haitallisen sisällön leviämistä ja nostamalla esiin luotettavaa sisältöä.
Vastuullisuus on elokuva- ja tv-alan menestyksen edellytys.