Syyttäjä ei aloita esitutkintaa yhdestäkään poliisin rikoksia ruotivan blogin esiin nostamista tapauksesta.
Urheiluravitsemuksen asiantuntija Kaisa Sali ei ole vakuuttunut, että glukoosimittarista olisi hyötyä kilpailusuorituksen aikana.
Biennaalinäyttely järjestetään kahden vuoden välien ja vuoron perään Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Päijät-Hämeessä.
Pyöräilijän päälle ajanut jakaja ajoi reittiä ensimmäisen kerran yksinään.
Joukkovelkakirjat ovat palanneet sijoitusmarkkinoita ja koko taloutta horjuttaviksi välineiksi.
Viikonlopun näyttelyissä tavataan karjapaimen, nähdään pehmeää ja kovaa yhdistäviä veistoksia, katsotaan pohjoiseen ja liikututaan oudon äärellä.
Erityisesti nuorempi työntekijäsukupolvi on arvostellut rajusti Etelä-Korean suunnitelmaa pidentää työviikkoa 69 tuntiin.
Tutkinnassa saatiin takavarikkoon kokaiinia yli miljoonan euron arvosta.
Amos Andersonin vanha asuinhuoneisto Yrjönkadulla avautuu lauantaina kotimuseona. Siellä näkyy vaikutusvaltaisen asukkaansa ihastus kultaan ja Aurinkokuninkaan tyyliin.
Mies joutui korvaamaan taloyhtiön oikeudenkäyntikuluja noin 30 000 euron verran.
Samalla seudulla myös kuivuus on vaikeuttanut lasten selviämistä.