Lauri Marjamäki on tehnyt Kärppien kanssa jatkosopimuksen, mutta seura ei ole tiedottanut siitä.
Presidentti Niinistön on määrä tavata Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan tänään Turkissa.
Viimeistään tappio pudotuspeleissä KooKoota vastaan paljastui, että Lauri Marjamäki on vanhentuneine ajatuksineen ulapalla Liigan realiteeteista, kirjoittaa Teemu Suvinen.
Mikko Rantanen teki jo kauden 45. maalinsa. Hämmentävä maali ratkaisi Coloradon voiton: ”Kummallisin pitkään, pitkään aikaan”
Yksi kiväärejä lähettäneistä yrityksistä on Kiinan valtio-omisteinen puolustusteollisuusyritys China North Industries Group Corporation Limited eli Norinco.
Tiktok-kiellot ovat voimassa jo useissa maissa.
Marinin nimeää onnistuneimmaksi puoluejohtajaksi 26 prosenttia vastaajista eli useampi kuin lokakuun kyselyssä.
Ennen neuvolassa annettiin ennuste, kuinka pitkä lapsi on aikuisena. Enää sitä ei juuri tehdä, koska aiheeseen liittyi väärinymmärryksiä. Voiko nettitestien avulla arvioida, kuinka pitkäksi oma lapsi kasvaa?
Minikokoiset reaktorit voisivat teknisesti onnistua jo ensi vuosikymmenellä.
Päihdelääkäri Kaarlo Simojoki pitää kummallisena sitä, miten vähän yhteiskunnassa keskustellaan alkoholin aiheuttamasta kuormituksesta terveydenhoitojärjestelmälle.