HS Helsinki | Maailma kylässä -festivaaleilla 49 000 kävijää
Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran Helsingin Suvilahdessa.
Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran Helsingin Suvilahdessa.
Kolmannen putoajan Southamptonin kohtalo oli selvillä jo ennen sunnuntaita.
Viikko alkaa maan itä- ja pohjoisosassa sadekuurojen siivittämänä, muualla on poutaista.
Petteri Nummelin oli lopen uupunut Latvian MM-sensaation jälkeen.
Kun Latvia voitti pronssia, Tampereella alkoi iloinen ja tunteikas juhla.
Nuoret ja koulutetut kaupunkilaiset äänestivät Ankarassa opposition ehdokasta juuri siksi, että hän oli alkanut puhua syyrialaispakolaisten karkotuksista.
MM-mitalisteja odottaa yli 100 000 euron bonus, joka on tarkoitettu koko joukkueelle.
Eteläesplanadille nupukivien päälle ajoradalle asfaltoitu pyörätie alkaa olla valmis. HS kävi kysymässä, mitä mieltä Eteläesplanadilla liikkuneet olivat uudesta pyörätiestä.
Pysäköintipaikkoja poistuu töiden aikana Katajanokalta. Raitiolinja neljän liikennöintiin tulee katkoksia.
Latvia sai uuden kansallissankarin Tampereen MM-trillerissä. Kaksi maalia tehnyttä Kristiāns Rubīnsia odotti pronssijuhlien keskellä dopingtesti.
Mestari vaihtuu varmuudella Roland Garrosin grand slam -turnauksessa, ja Novak Djokovic näkee mahdollisuutensa tehdä historiaa.
Viikonlopun kriisiepisodin jälkeen hallitusneuvotteluissa siirrytään rivakampaan vauhtiin, mutta edelleen on edessä paljon vaikeita neuvotteluja, kirjoittaa HS:n politiikan toimittaja Teemu Luukka.
Tampereen MM-turnaus huipentui kaikkien aikojen pronssiotteluun ja koko Latvian kansan yhdistäviin juhliin, kirjoittaa Ville Touru Tampereelta.