Latvia otti Tampereen haltuun presidenttiä myöden.
Elokuussa tuhannet katsojat pääsevät todistamaan kolmea loppuun näyteltyä katastrofia Helsingin Kansalaistorilla.
Toimittaja Hannu Pöppönen kävi Buenos Airesissa The Rasmuksen keikalla selvittämässä, miksi suomalaisia bändejä arvostetaan niin paljon juuri Latinalaisessa Amerikassa.
Muissa länsimaissa kyy on ollut jo pitkään rauhoitettu, pian Suomessakin. Kyytä ei saa enää tappaa eikä sen elämää häiritä perusteettomasti. Lain lisälausekkeessa kerrotaan poikkeustilanteista.
Nokian toimitusjohtaja oli ainoa eurooppalainen yritysjohtaja, joka kutsuttiin G7-kokoukseen.
Kansainvälisen jääkiekkoliiton puheenjohtajan puheista on helppo päätellä, että suhde NHL:n kanssa on tulehtunut.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto haluaa markkinaoikeudelta linjauksen siitä, millaista määräysvaltaa julkisella toimijalla on oltava yrityksessä, jolta se voi tehdä hankintoja ilman kilpailutusta.
Verstappen on menossa kohti toista maailmanmestaruuttaan.